Perinnölliset silmäsairaudet belgianpaimenkoiralla

Kooste pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkärin Sari Jalomäen luennosta SPBKY:n kasvattajapäivillä 21.10.2006. / Anne Kilpi (Julkaistu Belgianpaimenkoirat-lehdessä 1/2007.)

– Tieto lisää tuskaa, totesi Apex-klinikan pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri ja silmätarkastuslääkäri Sari Jalomäki lokakuisen kasvattajapäivän luennon avauksessaan. Lauseen allekirjoittavat varmasti kaikki kasvattajat ja koiranjalostuksen kanssa painiskelevat. Silmäsairauksien kohdalla tiedon tekee entistä tuskallisemmaksi ja kasvattajan kannalta ongelmallisemmaksi se, että useat silmäsairaudet puhkeavat vasta siinä vaiheessa, kun koiraa on ehditty jo jalostukseen käyttää.

Belgianpaimenkoirilla esiintyy silmäsairauksia kaikissa silmän osissa. Sari Jalomäki eteni luennossaan silmän rakenteen mukaisesti aloittaen sairauksista kertovien kirjainlyhenteiden valottamisen silmän pohjalla sijaitsevasta verkkokalvosta ja siellä ilmenevistä sairauksista.

Verkkokalvon sairaudet

PRA

Progressiivinen retinan atrofia (lyhennettynä PRA) eli verkkokalvon etenevä surkastuma johtaa täydelliseen sokeuteen. Se esiintyy molemmissa silmissä samanlaisena. Ensioireet ilmenevät jo ennen ensimmäisten löydöksien tekemistä hämäräsokeutena: koiran hämäränäkö alkaa siis heikentyä. Oireiden ilmaantumisen ikä vaihtelee eri roduilla, mutta tyypillisimmin sairaus puhkeaa 4–6 vuoden iässä. Yleensä sairaus etenee sitä nopeammin, mitä nuorempi koira on kyseessä. Sairaus itsessään on kivuton eikä siihen ole olemassa hoitoa, mutta hoitoa sen sijaan saattavat vaatia toissijaiset linssimuutokset, joita voi esiintyä PRA:n yhteydessä.

PRA:n pystyy toteamaan ainoastaan patologi, sillä silmäpeilauksen perusteella ei voi päätellä, onko verkkokalvo rappeutunut PRA:n vai ehkä tulehduksen tai myrkytyksen seurauksena. Tunnusomaista PRA:lle on se, että näköhermon pää, verkkokalvo, ohenee alkuvaiheessa. Tämä ilmenee aluksi yliheijastuvuutena, ja sairauden edetessä verisuonet ensin ohenevat ja katoavat myöhemmin kokonaan. Tällaisella koiralla pupillit eivät supistu, ja omistaja toteaakin usein ”silmien kimaltelevan”. PRA periytyy nykytietämyksen mukaan resessiivisesti l. väistyvästi eikä ole sidonnainen sukupuoleen. Sairaita koiria ei tule käyttää jalostukseen, ja ainoa keino sairauden leviämisen ehkäisemiseen on ottaa se huomioon jalostusvalinnoissa.


RD

Kirjainlyhenne RD tulee sanoista retinan dysplasia, joilla tarkoitetaan verkkokalvon synnynnäistä kehityshäiriötä. Sairaus voi esiintyä eri asteisena verkkokalvon hienoisesta poimuuntumisesta aina täydelliseen irtoamiseen. RD:n epäillään vahvasti olevan perinnöllinen, joskin kokeellisesti on voitu myös osoittaa, että lieväasteinen RD (mRD) saadaan aikaan esimerkiksi antamalla emälle sikiöaikana herpesvirusta.

RD jaetaan kolmeen luokkaan:

* mRD (multifokaali RD) on RD-silmäsairauden lievin aste. Diagnoosin mRD saa koira, jolta löytyy silmäpeilauksessa yksikin poimu jommankumman silmän verkkokalvolta.

* gRD (geograafinen RD) on edellistä laajempi, koiran näkökykyyn jo selvästi vaikuttava RD-sairauden aste.

* tRD (totaali-RD) tarkoittaa verkkokalvon yleensä täydellistä irtoamista ja on asteeltaan vakava, sillä tällainen koira on sokea.

Koska RD:n kohdalla puhutaan synnynnäisestä kehityshäiriöstä, voidaan diagnoosi tehdä jo koiran ollessa pentu. Sari Jalomäen mukaan vähäiset poimut (mRD) eivät vaikuta koiran näkökykyyn, ja toisaalta pienimmät poimut voivat myös helposti jäädä peilaavalta lääkäriltä huomaamatta, esimerkiksi koiran pään heilautuksen tms. vuoksi.
– Voidaan olettaa, että tällaisia huomaamatta jääneitä mRD-tapauksia on myös silmäpeilattujen belgianpaimenkoirien joukossa, Jalomäki totesi.

Suhtautuminen mRD:hen on ristiriitaista: Jalomäen kertoman mukaan toiset lääkärit ovat sitä mieltä, ettei mRD-koiraa pitäisi käyttää jalostukseen, kun taas esimerkiksi kultaisten ja sileäkarvaisten noutajien kohdalla on mRD-potilaita käytetty jalostukseen ilman ongelmia. RD-sairauteen voi liittyä myös muita silmän kehityshäiriöitä, ja esimerkiksi labradorinnoutajilla on sen yhteydessä havaittu myös luustomuutoksia, esim. kääpiökasvuisuutta.
– Hollannissa on annettu suositus, jonka mukaan niillä roduilla, joilla mRD-diagnooseja esiintyy vähän, tulisi sairaat koirat sulkea pois jalostuksesta, kun taas sellaisilla roduilla, joilla mRD on jo yleistynyt, voisi sairaitakin koiria harkiten käyttää, kertoi Jalomäki.

Linssin sairaudet

PHTVL/PHPV

Sanoista ”persistoiva hyperplastinen tunika vaskulosa lentis / persistoiva hyperplastinen primaari vitreus” muodostuva kirjainhirviö PHTVL/PHPV tarkoittaa sikiökautisen liikakasvuisen silmän sisällä linssiä suonittavan verisuonijärjestelmän ja ”alkulasiaisen” jäännettä. Linssin ja silmänpohjan välinen sikiökautinen verisuonisto ei siis ole normaalisti surkastunut, eikä lasiainen kehity normaalisti. Sairaus ilmenee samentumina linssin takakapselissa, linssin muodonmuutoksina tai linssin aineenvaihduntahäiriöinä (kaihimuutokset). Verisuoni- ja lasiaisjäänteet voivat sisältää toimivaa aktiivista suonitusta ja altistaa silmänsisäisiin verenvuotoihin. Merkittävät tiivistymät vaikuttavat koiran näkökykyyn.

PHTVL/PHPV:stä erotetaan kuusi eri vakavuusastetta, joista 1. asteen muutoksia voi olla hyvin vaikea todeta ja ne harvemmin etenevät kaihiksi. Ultraäänitutkimuksella voidaan todeta, onko kyseessä kaihi vai PHTVL/PHPV. Jalomäen mukaan niillä roduilla, joilla ko. sairautta epäillään tai se on todettu perinnölliseksi, ei koiria, joilla muutokset silmässä ovat 2. astetta tai sitä vakavampia, saa käyttää jalostukseen. PHTVL/PHPV-muutokset ovat synnynnäisiä ja voidaan havaita jo pennulta. Tavallisimpia muutokset ovat dobermanneilla (periytyy dominantisti, muista roduista ei tietoa), mutta niitä tavataan Jalomäen mukaan kaikilla roduilla.


HC

Lyhenne sanoista hereditary cataract on tutummalta nimeltään perinnöllinen harmaakaihi eli katarakta. Käytännössä se tarkoittaa linssissä olevaa samentumaa tai tiivistymää, joka ei päästä valoa lävitseen. Se katsotaan perinnölliseksi, mikäli sairaudelle ei ole osoitettavissa muuta syytä, joka voi olla: ikä, sikiö- tai pikkupentuvaiheen poikkeava ravinto, diabetes, fyysinen vamma, tulehdus tai rappeuma (esim. PRA, linssiluksaatio).
– Tämän hetken ikärajana erottamaan perinnöllinen kaihi vanhuudenkaihista pidetään isoilla roduilla seitsemää vuotta. Esimerkiksi viisivuotiaalla belgillä ei siis voi olla vanhuudenkaihia, totesi Jalomäki.

Ikään liittyvällä kaihilla (jota kutsutaan nimityksellä nukleaari skleroosi) on lisäksi omat tunnusmerkkinsä, kuten sijainti ja muoto, joiden perusteella se voidaan tunnistaa. KoiraNetissä vanhuuden kaihia ei merkitä lyhenteellä HC, vaan lausunnolla ”muu silmämuutos”, jolloin diagnoosilla ei ole merkitystä.

97:llä eri rodulla tavattava kaihi voi esiintyä molemmissa tai vain toisessa silmässä. Vähitellen sairas silmä sokeutuu. Itsessään kaihi on kivuton sairaus, mutta silmän pyrkiessä hylkimään kaihimuutosta voi se aiheuttaa tulehduksia. Kaihi voi olla synnynnäinen tai kehittyä vasta aikuiselle koiralle; mitä nuorempana kaihi puhkeaa, sitä nopeammin se Jalomäen mukaan yleensä etenee. Kaihi periytyy resessiivisesti (väistyvä), ja periytyminen on sukupuolesta riippumatonta. HC-diagnoosin saanutta koiraa ei tule käyttää jalostukseen.

Sarveiskalvon, värikalvon ja sidekalvon sairaudet

Pannus

Pannuksella (CSK, chronic superficial keratitis) tarkoitetaan kroonista sarveiskalvon tulehdusta. Pannus on autoimmuunisairaus eikä sen periytyvyyttä tiedetä. Ensimmäinen oire on sarveiskalvon tavallisimmin korvanpuoleisen reunan tulehtuminen. Tulehdus leviää sarveiskalvolle ja aiheuttaa usein sidekalvomuutoksia myös vilkkuluomilla (plasmoma l. vilkkuluomen reunan paksuuntuminen). Nuorilla koirilla sairaus leviää aggressiivisemmin kuin vanhoilla. Pannus vaatii elinikäistä hoitoa kortisonilla tai syklosporiinilla.
– Sarveiskalvolla ja sen hyvällä kunnolla on tärkeä rooli, sillä pienetkin muutokset voivat vaikuttaa koiran näkökykyyn, Sari Jalomäki muistutti.


PPM

Persistoiva pupillaari membraani eli PPM on synnynnäinen, mahdollisesti perinnöllinen silmän kehityshäiriö (perinnöllisyyttä ei tunneta), jossa sikiökautisen silmän linssin etuosaa ja pupilla-aukkoa peittävä verisuonitettu kalvorakenne (pupillaari membraani) ei häviä koiran syntymän aikoihin tai muutaman viikon sisällä syntymästä. Tästä jää värikalvolle l. iirikselle rihmamaisia tai jopa levymäisiä jäänteitä. Rihmat voivat liittyä värikalvolta linssiin, sarveiskalvoon tai toiseen kohtaan värikalvoa. Jalomäki totesi pelkästään värikalvoon liittyvien (iiris-iiris) rihmojen olevan usein harmittomia (KoiraNetissä yleensä lausunto ”muu silmämuutos”), mutta koiraa, jolla nämä rihmat kulkevat värikalvolta l. iiriksestä linssiin tai sarveiskalvoon, ei pitäisi Jalomäen mukaan käyttää jalostukseen, sillä ne voivat pahimmillaan aiheuttaa silmään valoa läpi päästämättömän samentuman.


KCS

Kuivasilmäisyydeksi kutsutun sairauden lääketieteellinen nimitys on keratokonjunctivitis sicca ja kirjainlyhenne KCS. Kyse on autoimmuunisairaudesta, jossa kyynelnestettä ei erity normaalisti. Normaalitilanteessa vettä, limaa ja öljymäisiä eritteitä sisältävän kyynelnesteen vedeneritys vähenee tai loppuu, jolloin limaa ja öljyä alkaa erittyä enemmän. Sitkeää limaa kertyy kyynelkanaviin ja sarveiskalvolle, ja silmät kuivuvat. Sairauden perinnöllisyyttä ei tiedetä. Hoitona käytetään silmätippoja tai mahdollisesti leikkaushoitoa.


Distichiasis (l. Cilia Aberranta)

Distichiasiksella tarkoitetaan ylimääräisten ripsien kasvua. Luomen reunasta kasvavat ylimääräiset ripset voivat olla yksittäisiä tai niitä voi olla useita sekä ylä- että alaluomissa. Oireet voivat vaihdella oireettomasta silmiään siristelevään, kipuilevaan koiraan, jolla on silmätulehduksia. Sairauden hoitona on ylimääräisten ripsien nyppiminen (jossa ongelmana on takaisinkasvu), cryo- eli jäädytyshoito tai leikkaus. Ylimääräisiä ripsiä esiintyy kaikilla roduilla, eikä sairauden periytyvyyttä tiedetä.


Dermoidi

Kun sarveiskalvolle on muodostunut saarekkeena ylimääräistä kudosta, puhutaan dermoidista. Vaiva on synnynnäinen, eikä sen perinnöllisyyttä tiedetä. Dermoidia esiintyy erityisesti saksanpaimenkoirilla.